Mökillä on aina vähän sellaiset sapuskat. Syödäkseen saa aina vain perunaa ja kastiketta sekä iltaisin makkaraa. Iltapäivisin tosin saa usein pullaa tai piirakkaa tai torttua tai mitänäitänyton ja ruuan kanssa oli yleensä salaattia tai ainakin kurkkua ja tomaattia. Aamiaiseksi oli melkein joka aamu leipää, tomaattia, kurkkua, kinkkua, meetvurstia, edamia ja emmentalia tai ainakin suurinta osaa edellämainituista.

Perjaintaina sain ensimmäiseksi käsiini muutaman palan pannukakkua mustikkahillolla, mutta iltapäivä toi jo perunat ja kylmän uunifileen pippurikastikkeella ja iänikuisen valituksen pippurista ja valkosipulista. Illalla oli tietenkin nuotiomakkaraa ja karjalanpiirakoita.

Lauantaina syötiin jotain marinoidusta sisäfileestä tehtyä kastiketta ja illalla taas piirakoita ja takkamakkaraa.

Sunnuntairuoka oli perinteinen mökkiruoka eli nötkötistä ja perunamuusista tehty laatikko. Lisänä oli vain suolakurkkua. Yöllä tein pyttipannun perjantaisista perunoista ja lihasta. Sipulia ei tietenkään ollut.

Maanantaina olikin sitten perunaton päivä. Riisin seassa oli sekavihanneksia ja kastikkeena oli broiskunfile-ananaskastiketta. Vieraat olivat myös tuoneet tuoretta leipää. Iltapäivällä oli omenalörtsyjä ja rapareperipiirakkaa. Illalla taas tietenkin makkaraa ja piirakoita mutta myös mozarellaa ja tomaattia.

Tiistaina imuroin maanantain tähteet eli riisiä, broiskukastiketta ja raparperipiirakkaa. Illalla tehtiin vohveleita, joihin käärin mustikkahilloa, vaniljakastiketta tai juustoa ja kinkkua tai meetvurstia.

Keskiviikkoaamuna söin loput vohvelit kinkulla ja juustolla sekä tutut leivät. Päivällä oli taas perunaa ja kastiketta. Tälläkertaa oli vuorossa makkarakastike. Illalla söin ranskanleipää kinkulla ja juustolla.

Torstaiaamuna nukuin pitkään ja söin tutun lämpimän ranskisjuustokerrosmössöleivän. Loman viimeisenä ruokana oli uunissa paistettuja grillivartaita ja uusia perunoita sekä tietenkin valitusta pippurista, valkosipulista ja nykyajan perunoista.

Yöllä söin kotona palan omaa makaroonilaatikkoa. Namia oli se.