Söin kuitenkin, mutta en kovin ihmismäisiin aikoihin. Aamuyöstä taisin mussuttaa yhden tai kaksi klementiiniä, mutta sen jälkeen söin vasta yhdeksän jälkeen illalla kevyt kaisersalaatin, joka oli kaupassa puoleen hintaan. Ilman kohtuullista nälkää ja punaista lappua en olisi moista tuotetta harkinnutkaan ostavani varsinkaan kevyenä versiona, mutta eihän se missään tapauksessa pahaakaan ollut ja uudelleenhinnoiteltuna ei aivan järkyttävän kalliskaan.

Moinen pastasalaatti ei tietenkään ollut kuin ensiapu ja kymmenen jälkeen paistoinkin itselleni taas perunoita ja sipulia. Käytin viimeisen öljytippani tiistaisiin lettuihin, joten jouduin turvautumaan taas kerran eläinrasvoihin. Kaupassa sattui olemaan taas savukylkeä punaisella lapulla, joten moisesta heräteostoksesta sain hyvin rasvaa paistamiseen. Pakastimesta löytyi myös annos jauhelihaa pyttärin ainekseksi.

Olen käyttänyt savukylkeä viime aikoina lähinnä mausteena, joten paloittelin sen mitättömiin murusiin ennen pakastamista. Erottelin myös liha- ja läskiosuuden toisistaan. Nahka päätyi pannulle ensimmäisenä luovuttaakseen rasvansa perunoilleni. Minulla on nyt kaikennäköistä hassua pakastimessa, mistä voi napata lihat mättöön kuin mättöön. Pekoniakin minulla on rullattuna muovipussissa eli voin ottaa yksittäisiä siivuja ilman, että joutuisin sulattamaan koko paketin. Jotkut asiantuntijat varmaankin paheksuisivat sillä lähes kaikki lihat ovat punaisella lapulla ostettuja ja jotkut ovat olleet pakastimessa aikasen pitkään tai jotain. Pekonia ja possun filettä lukuunottamatta taitavat kyllä olla kypsiä lihoja.